Viitasen Piia

Viitasen Piia

Pe 27.9.2019 18:00
Bistro K

Viitasen Piia on lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama tummanpuhuvaa luomufolkia soittava yhtye, joka on hurmannut kolmella albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja tuonut Viitasen maamme uusien tarinankertojien eturiviin.

Syksyllä 2012 julkaistu debyyttialbumi Viitasen Piia keräsi lukuisia loistoarvioita ja sai mainittavasti radiosoittoa. Texicalli Recordsin julkaisema toinen albumi Uni onnesta toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden ja paikan Helsingin Sanomien vuoden 2014 parhaiden levyjen joukossa.

Yhtyeen marraskuussa 2016 julkaistu kolmas albumi Laulumaa on jatkanut nousujohteista kulkua, ja kerännyt täydet viisi tähteä niin Helsingin Sanomilta, Keskisuomalaiselta kuin myös Ilkalta ja Pohjalaiselta. MTV.fi valitsi Laulumaan vuoden kotimaiseksi albumiksi.

”Viitasella on harvinainen taito laulaa itsensä suoraan kuulijan syliin ja ihon alle. Hänessä on myös jotain hyvin luonnollista ja pakotonta. Ehkä selitys on siinä, että hän alkoi näppäillä kitaraa ja tehdä omia lauluja vasta muutama vuosi sitten Nepalissa.” — HS, Mari Koppinen

Viitasen Piia (trio)
Piia Viitanen (laulu&kitara)

Viitasen Piia
Spotify: Laulumaa (2016)

Tähän konserttiin myydään yksittäisiä lippuja (12€) vain Bistro K:n ovelta tuntia ennen konserttia.

Ostamalla festivaalipassin varmistat pääsyn kaikille keikoille!
Osta festivaalipassi (Lippu.fi)