Lau Nau

Lau Nau Kvartetti  — Kokeellista ja elokuvallista folkpoppia

la 29.9. klo 17, Musiikkiteatteri Kapsäkki

Lau Nau eli Laura Naukkarinen on yksi kotimaisen musiikkikentän omintakeisimpia tekijöitä. Hänen musiikissaan soi elokuvallisuus, kokeellisuus, folkmusiikin perinteet sekä kaikuja modernista taide- ja kamarimusiikista.

Lau Naun viides albumi Poseidon julkaistiin Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Japanissa, ja Lau Nau keikkaileekin tiuhaan tahtiin ulkomailla. Poseidon on kokoelma lauluja, jotka häilyvät kamariorkesterifolkin sekä kokeellisen popin rajamailla omassa valoisan melankolisessa maailmassaan. Levy oli Emma-ehdokkaana Kriitikoiden valinta-kategoriassa ja on saanut runsaasti ylistävää kritiikkiä.

Lau Naun tähän asti paras levy, eikä se ole vähän sanottu. Tärkeimpiä tänä vuonna julkaistuja taideteoksia, joihin olen tutustunut” (Niko Peltonen, Rumba 4/2017).

Juuri Nyt Urban Folk Festivalilla Lau Nau nähdään superkokoonpanolla, jossa soittavat Laura Naukkarisen lisäksi Pekko Käppi, Samuli Kosminen ja Matti Bye.

Lau Nau
Facebook
Spotify: Poseidon (2017)

Kapsäkin teatterisalissa pidettäviin konsertteihin voi ostaa lippuja myös yksittäin. Osta lippuja

Takaisin ohjelmaan